sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Yrtti valkosipuli marinoitu karitsan kare ja Risotto milanese

 Karitsan kare

Marinadin aineet:
hyvää neitsyt oliiviöljyä loraus tai noin 1dl

tilkka punaista balsamicoa
noin puolikkaan sitruunan mehu
muutama murskattu/hakattu valkosipulin kynsi
tuoreita yrttejä (rosmariini, timjami, salvia)
hunajaa sopivasti
suolaa ja pippuria

Poista karitsasta mahdolliset kalvot ja ylimääräinen rasva. Sekoita marinadi aineet kulhossa keskenään ja hiero ne lihan pintaan.Laita kareet astiaan ja kaada loppu marinadi niiden päälle. Sulje astian kansi ja laita jääkaappiin yön yli.

Ota karitsa ajoissa pois jääkaapista, niin että se ehtii lämmetä huoneen lämpöiseksi ennen paistoa.
Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.

 Kuumenna pannu  kuumaksi.  Kun pannu on kuuma lisää pieni pala voita. Ruskista nopeasti kareiden pinta pannulla, ja laita ne sitten uunin kestävään vuokaan.
Laita paistomittari yhteen kareseen, lihan paksuimpaan kohtaan. Varo ettei mittari osu luuhun.
Ota kareet pois uunista kun mittari näyttää 55 astetta. Peitä foliolla ja anna vetäytyä 5 - 10min. Näin varmistat että leikatessa ei lihasnesteet valu pitkin pöytiä ja lihasta tulee mehukas. Leikkaa kare ja kokoa annos.

Risotto milanese 

3dl risottoriisiä
1,5dl  valkoviiniä
2 l kanalientä  ( älä käytä kokomäärää, lisää sopivasti)
120g voita
1 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli 
1/2 tl sahramia
100g raastettua Parmesaania, Huom! älä käytä valmisraasteita, vaan raasta itse Parmesaani palasta

Laita 2 litraa kanalientä kiehumaan.
Lisää laakeaan kattilaan voi, ja kun se on hieman sulanut, lisää loraus oliiviöljyä ja sipulit. . Kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää riisit ja kuullota niitä koko aika lastalla pyöritellen.
Riisien ollessa läpikuultavia, lisää valkoviini. Valkoviinin "kuohahdettua" lisää kauhallinen kanalientä. Muista hämmentää risottoa kokoajan. Kun neste on imeytynyt riiseihin, niin lisää taas kauhallinen kanalientä ja sahrami.  Jatka hämmentämistä ja lisää nestettä aina kun edellinen nestemäärä on  imeytynyt riseihin. Jatka tätä niin kauan kunnes riisit ovat aldente, eli pureksittavan kypsiä.

Lopuksi lisää raastettu parmesaani, ja sekoita se risoton joukkoon. Maista ja tarkista suola, ja lisää pippuri.

Huom! Risoton kuuluu olla lähes lusikoitavan löysää ja rakenteeltaan kermainen.




sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Rakastavaisten soppa

Hyvä, marokkolainen kasvissosekeitto!



20g kuorittua inkivääriä
1 keskikokoinen sipuli
5 porkkanaa
20g voita
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl appelsiinimehua
100g creme fraichea
1/2 tl suolaa
2 hippusellista paprikajauhetta
ripaus mustapippuria
tuoretta ruohosipulia päälle





Pilko inkivääri ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuori ja pilko porkkanat pieniksi.

Paista tilkassa öljyä hetken inkivääri ja sipuli. Lisää porkkanakuutiot ja voi, paista taas hetken aikaa.

Lisää vesi, kasvisliemikuuti. Keitä kunnes porkkanat ovat kypsentyneet.

Lisää appelsiinimehu, creme fraiche, paprikajauhe, suola ja mustapippuri. Kuumenna kiehumispisteeseen ja ota pois liedeltä.

Soseuta sekoittimella, laita päälle lopuksi ruohosipulia.




Lehtikaalisipsit

Simppeliä ja sananmukaisesti suussasulavaa superfoodia


200g lehtikaalia
1 limen puristettu mehu
2 tl oliiviöljyä
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen chilijauhetta
hyppysellinen paprikajauhetta

Sekoita keskenään limen mehu, oliiviöljy ja mausteet.

 Revi lehtikaalin lehdet sopivan kokoisiksi
paloiksi uunipellille.

 Sekoita mausteöljyseos käsin lehtikaaliin, jotta mausteet tarttuvat jokaiseen lehteen.

Paista lehdet rapeiksi  uunissa. Paista niitä noin 20–30 minuuttia 150-asteisessa uunissa. Kääntele lehtiä paistamisen aikana.

Alkuperäinen resepti löytyy sivulta: http://www.ruokala.net/resepti/lehtikaalisipsit

lauantai 22. marraskuuta 2014

Valkosipulinyytit

Varaudu olemaan nopea, hitaat jäävät nuolemaan näppejään. Kyllä, ne ovat herrrkullisia!

1 pkt torttutaikinalevyjä
1 nyrkki valkosipulia
200g feta juustoa

Voiteluun; 1 kananmuna ja loraus vettä

Leikkaa torttutaikinat kahti neliöiksi. Pistele neliöt haarukalla etteivät ne aukea paistaessa. Puserra valkosipulin kynnet ja leikkaa feta pieniksi kuutioiksi.

Laita kunkin neliön keskelle puserrettua valkosipulia n.1 teelusikallinen ja 3-4 feta kuutiota.


Nosta taikinaneliön kulmat ylös keskelle kostutetuin sormin nyytiksi. Voitele munalla johon on sekoitettu pieni loraus vettä

 Koristele halutessasi seesamin- tai unikonsiemenillä. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min kauniin ruskeiksi. Tarjoile kuumina.

Resepti löytyi sivulta: http://www.myllynparas.fi/suomi/reseptit/suolaiset_leivonnaiset/pikkusuolaiset/valkosipulinyytit/




Pollo limonello

3 broilerin rintafileetä
50 g voita ja/tai loraus öljyä
1 pieni sipuli pilkottuna
0,5 tl  cayennepippuria
2 dl kuohukermaa
1 rkl kanafondia
1/2 rkl kurkumaa
3-4 murskattua valkosipulinkynttä
1-2 tl raastettua inkivääriä
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl hunajaa
2 dl turkkilaista jogurttia
suolaa
noin 250 g spagettia
parmesania, pecorinoa tai formaggio kuivattua juustoraastetta
tuoretta basilikaa

Suikaloi broilerifileet ja ruskista ne rasvassa pannulla. Lisää pilkottu sipuli ja cayennepippuri, kuullota. Sekoita joukkoon kerma ja kanafondi. Anna kastikkeen kypsyä hetki. (tässä välissä voit laittaa spagettiveden kiehumaan)
Lisää kurkuma, valkosipuli, inkivääri, sitruunan mehu ja hunaja. Jatka kypsennystä hiljaisella tulella. Kun pasta on kypsää, sammuta levy ja lisää jogurtti kastikkeen joukkoon.
Sekoita kastike hyvin valutetun pastan joukkoon. Tarjoa ruoka syviltä lautasilta ja ripottele päälle raastettua juustoa.
Koristele annokset basilikan lehdillä.

Maukas resepti löytyi sivulta: http://pastanjauhantaa.blogspot.fi/2007/03/sitruunapastan-paluu-pollo-limonello.html


lauantai 8. marraskuuta 2014

Kukkakaalista tehdyt tortillalätyt ja täydellisyyttä hipova jauheliha

Kukkakaalista tehty tortillalätty? Juu, kuullostaa hiukan oudolta mutta totta se on. Suuret olivat epäluulot tätä kohtaan, mutta turhaan. Tätä pystyi taittamaankin ilman että se halkeaa.. Kannattaa todellakin testata! Ohjeesta sain tehtyä 8 isohkoa lättyä.

 Lätyt:

400g kukkakaalia raastettuna
3 kananmuna
7 dl (mietoa) juustoraastetta


Pienistä kukkakaali yleiskoneella pieneksi muruseksi tai käytä raastinrautaa. Sekoita munat ja juustoraaste joukkoon. Painele uunipellille 2 isohkoa pyöreää, ohutta lättyä. Paista uunissa 225 astetta 10 minuuttia, käännä letut ja paista vielä 5 minuuttia.  Voit laittaa uuniin 2 peltiä yhtäaikaa paistumaan.


Maustettu jauheliha:


Sanoisin että tämä on parempi kuin kaupan valmis tacomauste seos, eikä vielä paljoa aikaa.

400g jauhelihaa
5 valkosipulinkynttä
2 tomaattia
2 rkl tomaattipyrettä
oreganoa
paprikajauhetta
cayennepippuria
mustapippuria
runsaasti suolaa
runsaasti voita paistamiseen

Sulata pannulla voi, lisää valkosipulinkynnet ja ruskista jauheliha. Lisää tomaattipyre, mausteet  ja paloitellut tomaatit .Paistu niin kauan että tomaatit ovat "sulaneet" joukkoon. Anna hautua hetki pannulla.

Lisukkeeksi mitä nyt kukin tykkää laittaa. Tämä oli hyväääääää!!!!

Resepti löytyi sivulta: http://kermapersekokkaa.blogspot.fi/2011/02/mullistava-uutuus-texmex-rintamalla.html

maanantai 6. lokakuuta 2014

Kinder kakku

Pitihän munki ku muutki. Tarkoitus oli tehdä pellillinen niinkuin alkuperäisessä ohjeessa oli, mutta sattuneistä syistä taikinan ollessa valmis ei taloudessa ollutkaan uunipeltiä :D No, onneksi löytyi irtopohjavuoka joka pelasti tilanteen.

Pohja:

300 g voita
3 dl vettä
 6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 kananmunaa

Voikreemi:

150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
4 rkl maitoa

Pinnalle:

200 g maitosuklaata + 2 rkl voita
100 g tummaa leivontasuklaata
100 g valkoista leivontasuklaata

1. Laita ensin voi ja vesi pieneen kattilaan, keitä kunnes voi on sulanut.  Laita kattila sivuun muutamaksi minuutiksi.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.

3. Kaada lämmin voi-vesiseos  jauhoseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi vispilällä.

4. Riko munat yksitellen taikinan joukkoon samalla sekoittaen,

5. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan, Paista 175 asteessa n. 1 tunti. Jos pällystä alkaa tummumaan liikaa, laita leivinpaperi päälle.

6. Kun pohja on tarpeeksi jäähtynyt, leikkaa se keskeltä 2 osaan. Anna jäähtyä vielä hetki.




 Täyttäminen ja koristelu:

1. Piirakkapohjan  jäähdyttyä vatkaa voikreemin ainekset hyvin sekaisin. Voin kannattaa olla huoneenlämpöistä.  Vatkaa mahdollisimman notkeaksi.

2. Levitä puolet voikreemistä toisen kakkupohjan päälle, laita kakun kansi
puoli taas päälle ja laita loput kreemistä kakun päällimmäiseksi. Laita jähmettymään jääkaappiin n. tunniksi. Laita vuoka takaisin kakkuun, helpottaa koristeluvaiheessa jos et halua sen valuvan niin reunoilla. Ei pakollista.

3. Kun kreemi on jäykkää ja kylmää piirakan pinnalla, sulata paloiteltu maitosuklaa ja voi kulhossa vesihauteen päällä. Kun seos on sulanut, kaada kakun päälle ja levitä se reunoille asti. Laita kakku taas hetkeksi jähmettymään jääkaappiin.

4. Sulata tumma suklaa vesihauteessa. Kun seos on sulanut, kaada se pursotinpussiin, tai vaikkapa pakastinpussiin ja tee reunaan pieni reikä. Pursota ohuita raitoja kakun päälle.

5. Tee sama valkoiselle suklaalle kuin tummalle, ja pursota taas raitoja päälle.

Kyllä lähtee suklaanhimo <3

Alkuperäinen ohje osoitteesta:  http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html






Piirakkapohjan jäähdyttyä, vatkaa voikreemin ainekset sähkövatkaimella hyvin sekaisin. Itse litistelin haarukalla hetken tomusokeria ja voita yhteen, muutoin vatkaimella saa aikaan vain melkoisen tomusokeripilven. Lisäsin vaniljasokerin ja vatkasin muutaman kierroksen. Lopuksi lisäsin maidon ja vatkailin kreemiä mahdollisimman notkeaksi. - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf



1. Laita ensin rasva ja vesi pieneen kattilaan ja keitä, kunnes rasva on sulanut. Vedä kattila sivuun muutamaksi minuutiksi. - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf

1. Laita ensin rasva ja vesi pieneen kattilaan ja keitä, kunnes rasva on sulanut. Vedä kattila sivuun muutamaksi minuutiksi. - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf








1. Laita ensin rasva ja vesi pieneen kattilaan ja keitä, kunnes rasva on sulanut. Vedä kattila sivuun muutamaksi minuutiksi. - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf




300 g voita tai margariinia
3 dl vettä
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 munaa - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf
300 g voita tai margariinia
3 dl vettä
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 munaa - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf
300 g voita tai margariinia
3 dl vettä
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 munaa - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf
300 g voita tai margariinia
3 dl vettä
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 munaa - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf
300 g voita tai margariinia
3 dl vettä
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 munaa - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf
300 g voita tai margariinia
3 dl vettä
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 munaa - See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/04/kinder-leivokset.html#sthash.zfharmdg.dpuf