torstai 30. huhtikuuta 2015

Luumuinen juhlapiiras

Ohje on kirjasta Leila leipoo; pala kakkua ja paljon muuta.

Murotaikina:

150g kylmää voita
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tomusokeria
1 kananmuna
1/2 rkl kylmää vettä

Nypi kuutioitu kylmä voi jauhojen ja tomusokerin kanssa rakeiseksi seokseksi. Lisää kananmuna ja vesi ja vaivaa sen verran, että muodostuu taikina. Älä sekoita liikaa. Kiedo taikina muoviin ja laita jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi.

Täyte:

6 kypsää luumua
2 rkl voita
2 rkl sokeria
2 tl kanelia
Kourallinen mantelilastuja

----

3 kananmunaa
2 dl maitorahkaa
1 dl ranskankermaa
1 dl sokeria
100g mantelimassaa


Halkaise luumut ja poista niistä kivet. Sulata voi, sokeri ja kaneli kuumalla paistinpannulla ja paista luumuja siinä leikkauspinnat alaspäin keskilämmöllä noin 3 minuuttia.

Vatkaa kaikki rahkaseoksen ainekset keskenään ja lisää raastettu mantelimassa. Levitä seos piirakka pohjalle.

Jaa luumut piiraan pinnalle leikkauspinnat alas tai ylöspäin ja sirota päälle mantelilastut.

Kypsennä piirasta uunin alaosassa 30-40 minuuttia tai kunnes se on jähmettynyt ja saanut kullankeltaisen värin.

Hyydytetty kinkkukakku

Tässä reseptissä olen yhdistänyt 2 ohjetta. Kakusta saisi varmasti näyttävän, itse en omaa sitä jaloa koristelun taitoa ;)

Pohja:

150g hapankorppuja
75 g voita
3/4 dl vettä
1/2 dl ruohosipulia

Täyte:

4 liivatelehteä
2 dl kevytkermaa
 400 g tuorejuustoa
300 g palvikinkkua
3 valkosipulin kynttä
2 punaista paprikaa
2 ½ dl (1-2 ruukkua) ruohosipulia
15 cm:n pala purjoa
½ dl pieniä kapriksia
2 rkl Dijon sinappia
4 tl piparjuuritahnaa 

 Silppua hapankorput hienoksi monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva, vesi ja ruohosipulisilppu. Leikkaa irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjalle sopivan kokoinen pala leivinpaperia. Painele hapankorppuseos vuoan pohjalle. Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Öljyä vuoan reunat.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa kinkku ja paprikat pieniksi kuutioiksi. Hienonna ruohosipuli, valkosipuli, purjo ja kaprikset.
Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää pilkotut ainesosat vaahdon joukkoon. Lisää sinappi ja piparjuuritahna. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan vettä. Sekoita täytteeseen.

Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa kolmisen tuntia – mielellään kuitenkin seuraavaan päivään. Koristele haluamallasi tavalla.



Pohjan resepti löytyi osoitteesta: http://www.maku.fi/reseptit/lohi-juustokakku

Täyte sivulta: http://www.kinuskikissa.fi/keikautettu-kinkkukakku/