sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Mustikkainen kääretorttu

Pohja

4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl perunajauhoja
1/2dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte ja kuorrutus

3rkl vahvaa kahvia
25g sulatettua voita
2 rkl kaakaojauhetta
2 1/2dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
200g tuorejuustoa
paketti pensasmustikoita

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi ja sekoita munavaahtoon. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225 asteisessa uunissa 7-10 minuuttia. Kumoa torttulevy puhtaalle, sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä, irroita leivinpaperi. Sekoita kahvista, voista ja sihdatusta kaakaojauheesta, tomu ja vaniljasokerista kuorrutus. Notkista tuorejuusto ja sekoita kuorrutteen joukkoon. Lisää mustikat. Levitä täyte torttupohjalle ja kääri rullalle.

Nauti!

Cajun-maustetut broilerinrinnat

4 broilerin rintafileet
1 tl suolaa

Mausteseos:
1/4 dl oliiviöljyä
2 tl paprikajauhetta
1 tl mietoa chilijauhetta
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
1/4 tl mustapippuria
ripaus cayennepippuria

Sekoita mausteet oliiviöljyyn. Voitele broilerinfileet molemmilta puolilta mausteöljyllä. Anna marinoitua joitakin tunteja. Paista fileitä pinnoitetussa paistinpannussa muutama minuutti kummaltakin puolelta. Sirottele pintaan suolaa.Saat kanasta mehevää kun ruskistat niihin pannulla värin ja laitat 175 asteeseen uuniin paistopussiin puoleksi tunniksi.


Karamellisoitu päärynä-vuohenjuustosalaatti

(4 annosta alkuruuaksi)
1 iso, kiinteä päärynä
1 rkl voita
1 tl fariinisokeria
kourallinen haluamaasi pähkinöitä

 salaatinlehtiä (esimerkiksi lollorossoa)
1 punainen puolikas paprika
puolikas kurkku
100 g vuohenjuustoa


Kastike:
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl dijoninsinappia
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria


Leikkaa päärynä siivuiksi. Kuumenna paistinpannulla voi. Sekoita joukkoon sokeri ja paista seoksessa päärynäsiivuja minuutti tai pari kummaltakin puolelta. Paahda saksanpähkinöitä pannulla muutama minuutti. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kokoa salaatti ja murustele päälle vuohenjuusto.